Itsenäinen Suomi 100 vuotta -leivoskilpailun finalistit selvillä

7.10.2016


Suomen Leipuriliitto julisti tammikuussa kilpailun, jonka tavoitteena on löytää Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden leivos resepteineen.  Ideana on, että tammikuusta 2017 lähtien kaikki Leipuriliiton jäsenyritykset voivat halutessaan valmistaa kilpailun voittajaleivosta myyntiin juhlavuoden kunniaksi. Kaikilla Suomen Leipuriliitto ry:n jäsenyrityksillä ja henkilöjäsenillä oli mahdollisuus osallistua kilpailuun kahdella reseptillä/tuotteella. Vain yksi resepti/tuote saattoi kuitenkin päästä loppukilpailuun. Kilpailuun osallistuvien reseptien oikeudet ovat Suomen Leipuriliitolla.

Tuomaristo karsi Leipuriliitton tulleista resepteistä kahdeksan finalistia. Tuomariston puheenjohtajana toimi kondiittorimestari Curt Lindqvist (Mauste-Sallinen Oy) ja muut jäsenet olivat kondiittorimestari Toni Rantala (Konditoria pH7 Oy, kondiittorimaajoukkueen valmentaja, Vuoden kondiittori 2003), kondiittorimestari Veli-Matti Ahvenharju, (Royal Bakery Oy, leipurimaajoukkueen valmentaja, Vuoden Kondiittori 2011), kondiittorimestari Mika Parviainen (Valio Oy) ja kondiittorimestari Ossi Aalto (Condite Oy).

Tuomaristo teki valinnat nimettöminä saamistaan resepteistä, joissa ei ollut näkyvissä yritysten/tekijöiden nimiä, eikä raaka-aineiden tuotemerkkejä. Jokaiseen reseptiin oli liitetty myös tuotteen kuva. Arvioinnin perusteita olivat ulkonäkö, teemanmukaisuus (suomalaisuus ja kotimaiset raaka-aineet sekä Suomen itsenäisyys 100 vuotta) ja tuotantoon soveltuvuus sekä myös maku siltä osin kuin se oli pääteltävissä reseptistä.

Jokainen tuomari valitsi mielestään kahdeksan parasta reseptiä ja eniten valintoja saaneet reseptit pääsivät finaaliin.

Finaaliin valittiin tuotteet seuraavista jäsenleipomoista tai henkilöjäseniltä:

  • Elonen Oy Leipomo: Pohjolan tumma yö
  • Hanna Oinonen: Lehmipolku
  • Huovisen leipomo, Timo Kyllinen Oy: Hangenkierä
  • Konditoria Galette Ky: Kuura
  • Marian Konditoria Oy: Sininen ja valkoinen
  • Pulla-Pirtti Oy: Lumipallo
  • Reijo Heinonen: Suomi 100 v. leivos
  • Ramin Konditoria: Itsenäinen mustikka

Finaaliin päässeet yritykset voivat käyttää jo ennen finaalia oman leivoksensa myynnin ja markkinoinnin yhteydessä mainintaa ”Suomi 100 vuotta -juhlaleivoskilpailun finalisti”.

Leivoskilpailun finaali käydään perjantaina 28.10.2016 Helsingin Messukeskuksessa Viini ja Ruoka-messuilla hallissa 4 Unelmakakut-areenalla alkaen kello 16.00. Finaalin juontaa Saija Palin.

Finalistit tuovat loppukilpailutilaisuuteen valmiit leivokset (20 kpl) tuomariston arvioitaviksi. Finaalissa tuotteiden arviointiperusteina ovat: maku, ulkonäkö, teemanmukaisuus (suomalaisuus ja kotimaiset raaka-aineet sekä Suomen itsenäisyys 100 vuotta) ja tuotantoon soveltuvuus.

Mauste Sallinen Oy toimii tapahtuman yhteistyökumppanina ja tämä mahdollistaa leivoskilpailun finaalin järjestämisen Helsingin messukeskuksessa.

 

.