Rinkeli Grand Prix 2010 -kilpailun voitto meni Lappeenrantaan
Lappeenrantalaisen Etelä-Karjalan ammattiopiston opiskelijat Henna Taponen ja Emma Matinen voittivat ammattioppilaitosten välisen Rinkeli Grand Prix 2010 -kilpailun opettajansa Markku Vengasahon johdolla. Toiseksi tulivat Tampereen ammattiopistoa edustaneet Anniina Pahkala ja Eeva Väkeväinen opettajanaan Hanna Oinonen. Kolmanneksi tuli Jyväskylän ammattiopiston Palvelualojen oppilaitoksen joukkue Johanna Silanen ja Heini Piiparinen opettaja Marja-Leena Pitkäjärven johdolla. Kilpailu järjestettiin Länsirannikon Koulutus Oy WinNovassa Porissa viime lauantaina 6. helmikuuta ja siihen oli ilmoittautunut kaikkiaan yksitoista joukkuetta eri puolilta maata.
Rinkeli Grand Prix on ammattioppilaitosten nuorisoasteen leipuri-kondiittoriluokkien SM-kilpailu, johon voivat osallistua alle 23-vuotiaat opiskelijat. Mukana ollaan kolmihenkisin joukkuein, kahden opiskelijan ja opettajan voimin. Opettaja ei kuitenkaan saa osallistua käytännön työskentelyyn kilpailun aikana. Kilpailun järjestää Suomen Leipuriliitto ry yhdessä yhteistyökumppaneidensa Helsingin Mylly Oy:n, Leipurin Oy:n, Mauste-Sallinen Oy:n, Oy Roberts Ab:n ja Valio Oy:n kanssa. Tämänkertainen kilpailu oli järjestyksessä jo kahdeskymmenesensimmäinen.
Rinkeli-kilpailussa mitataan sekä leipurin että kondiittorin taitoja. Kukin joukkue valmistaa pakollisen kahvileivän ja konditoriatuotteen sekä vapaavalintaisen kahvileivän ja konditoriatuotteen eli yhteensä neljä tuotetta. Vapaavalintaisia tuotteita joukkueet voivat harjoitella etukäteen, mutta pakolliset tuotteet paljastetaan kilpailijoille vasta kilpailua edeltävänä iltana.
Pakolliset tuotteet suunnittelee kilpailun tuomaristo. Kahvileipänä valmistettiin tällä kerralla punttipullapiirakka, jossa oli omena-kanelitäyte. Pakollinen konditoriatuote oli puolestaan kakku, joka täytettiin lakkaliköörillä maustetulla vaniljakreemitäytteellä sekä lakkahillolla. Kakku päällystettiin marsipaanilla ja koristeeksi tehtiin Leipuriliiton rinkelitunnus kruunuineen liiton 110-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Vapaavalintaisissa tuotteissa kilpailijat valmistavat yhtä laatua konditoriatuotteita ja yhtä laatua makeita, hiivalla nostatettuja kahvileipätuotteita, kumpaakin kahdellekymmenelle hengelle.
Tuomarit arvostelevat sekä pakollisissa että vapaavalintaisissa tuotteissa maun ja ulkonäön sekä lisäksi joukkueiden ammattitaidon. Arvostelussa painotetaan pakollisten tuotteiden osaamista.
Kilpailun tuomareina toimivat yhteistyökumppaneiden edustajat Kari Jaatinen (Helsingin Mylly Oy), Hannu Ahonen (Leipurin Oy), Curt Lindqvist (Mauste-Sallinen Oy), Irja Jokinen (Oy Roberts Ab) sekä kilpailun päätuomarina toiminut Tapio Viikinniemi (Valio Oy). Suomen Leipuriliiton edustajana tuomaristossa toimi Jari Mäkilä porilaisesta Mäkilän Leipomo Ky:stä.
« Takaisin |