Suomen Leipuriliitto ry
Etusivulle »

RIEVÄKYLÄ JA EUROOPAN MAKU-NÄYTTELY AVATTU TAMPEREELLA

Tampereella Työväenmuseo Werstaalla on avattu eurooppalaisesta ja tamperelaisesta näkökulmasta ruokakulttuuria käsittelevä näyttely Rieväkylä ja Euroopan maku. Näyttely on samaan aikaan esillä yhdeksässä maassa eri puolilla Eurooppaa. Arbetets museum Norrköpingissä Ruotsissa on koordinoinut hanketta. Näyttelyn toteuttamiseen on saatu rahoitusta Euroopan unionilta ja pohjoismaisesta kulttuurirahastosta Nordiska Kulturfondetilta.

Näyttelyn kansainvälinen osuus Euroopan maku käsittelee ruokaa viiden eri teeman kautta kuvin ja tekstein. Näyttely tuo esiin ruoan näkymisen moninaisuuden kulttuurissamme ja muutoksen menneen ajan ja nykyhetken välillä. Taistelu nälkää vastaan on vaihtunut huoleksi ympäristöstä ja ilmastosta. Näyttelyssä kurkataan myös erilaisten muutosten ja trendien vaikutukseen ruokapöytämme antimiin.

Kaikille yhteisen osuuden lisäksi jokainen Euroopan makuun päässyt museo esittelee paikallisesti merkittävän elintarvikkeen tuotantoa. Tampereella pureudutaan paikallisen ohraleivän rievän historiaan. Ruotsissa tutustutaan maitoon, Tanskassa sianlihan tuotantoon, Virossa perunaan, Skotlannissa kalaan, Portugalissa oliiviöljyyn, Tsekissä olueen, Unkarissa viljaan ja Sloveniassa hunajaan.

Tampereen historiaa Rieväkylänä esitellään näyttelyssä kuvin, esinein, elokuvin sekä erilaisten pelien välityksellä. Rievästä tuli työväen suosikkileipää 1800-luvun lopulla ja sillä oli oma osuutensa Tampereen kasvussa tehtaiden kaupungiksi. Näyttelyssä voi muun muassa loikoilla rievätyynyllä lukemassa Sinikka Nopolan rieväpakinaa, pelata raaka-aineiden tunnistuspeliä, koota ruokapalapelejä, kuunnella ja katsella rievän leivontaa tuvassa ja leipätehtaassa ja tarjolla on myös rieväresepti kotona kokeiltavaksi. Rieväkylän rakentamisessa on tehty yhteistyötä paikallisten leipomoiden kanssa.

Näyttely on esillä Työväenmuseo Werstaalla 27.1.-18.9.2011. Museoon on vapaa pääsy, avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 11-18.

 

 


« Takaisin
     
Etusivu | Edellinen sivu | Yhteystiedot