SUOMEN LEIPURILIITTO RY:N VUOSIKOKOUS HELSINGISSÄ

13.8. - 15.8.2010

Helsinki ympäristöineen toimii isäntäpaikkakuntana suomalaisten leipomoyrittäjien kokoontuessa 13.8. – 15.8.2010 sidosryhmineen pitämään 110. vuosikokoustaan ja kesäpäiviään yli 550 henkilön voimin.

Juhlavuoden kunniaksi on tänään julkaistu Suomen Leipuriliiton historiikki: Suomen Leipuriliitto 1900-2010, Katsaus leipomoalan historiaan, jonka ovat kirjoittaneet Aaro Jalas ja Veijo Åberg (Oy Spiritus Historiae Ab). Teos on ensimmäinen kokonaisesitys Suomen Leipuriliiton 110 vuoden taipaleesta, mutta myös erittäin kattava katsaus koko suomalaisen leipomoalan historiaan aina 1900-luvun alusta 2000-luvulle.

Koko 110-vuotisen historian ajan Suomen Leipuriliiton järjestölliseen toimintaan ja myös koko leipomoalan kehitykseen ovat vaikuttaneet asiat, jotka tavalla tai toisella ovat liittyneet joko leivän hintaan tai työaikaan ja sen hintaan. Nämä samaiset asiat ovat yhtä ajankohtaisia tänäkin päivänä kuin ne olivat viime vuosisadan alussa Venäjän keisarivallan aikana.

Leipomoteollisuuden kannattavuus ja hinnankorotuspaineet

Leipomoteollisuuden kannattavuus on Suomessa edelleen huono, joten paineet leipomotuotteiden hintojen nostoon ovat suuret. Vuoden 2009 alusta lähtien leipomoalalla kustannukset ovat nousseet yli 10 %, mitä alalla toimivat yritykset eivät ole saaneet siirrettyä tuotteiden myyntihintoihin. Kustannukset ovat nousseet raaka-aineiden, kuljetuskustannusten sekä palkkojen kohoamisen myötä. Myös viljojen maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet nopeasti jo muutaman kuukauden ajan ja on vaara, että viljan hinnasta tulee erilaisissa viljapörsseissä keinottelun kohde. Leipomoalan kustannuskehitys huomioiden on selvää, että myös mahdollisesta viljan hinnan noususta aiheutuu leipomoille lisää kustannuspaineita, jotka on siirrettävä leipomotuotteiden hintoihin, siis leipomoiden myyntihintoihin. Siitä, mikä vaikutus tulevalla hinnannousulla on kaupassa myytävien leipien ja muiden leipomotuotteiden kuluttajahintoihin, päättävät päivittäistavarakaupan toimijat hinnoitellessaan tuotteet kaupan hyllylle.     

Työmarkkinoiden neuvottelukulttuuri jämähtänyt menneeseen

Elintarvikealan työmarkkinakierros viime keväänä oli yrityksille raskas työntekijäpuolen järjestettyä laajoja lakkoja kolmeen eri kertaan. Edellisen työehtosopimuksen umpeutumisesta kului lähes kaksi kuukautta ennen kuin elintarvikealalle saatiin Elintarviketeollisuusliitto ry:n ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n toimesta neuvoteltua uusi nelivuotinen työehtosopimus. Kun viime kevään tapahtumia vertaa Leipuriliiton historiikissa kerrottuihin viime vuosisadan alun tapahtumiin ja myös sen jälkeisten monien vuosikymmenten tapahtumiin, niin voidaan hyvin todeta, että suomalainen työmarkkinoiden neuvottelukulttuuri ei elintarvikealalla ole sadan vuoden aikana juuri muuttunut. Koneet ja laitteet ovat sadan vuoden aikana kehittyneet huimasti, yhteiskunnallinen toimintaympäristö on muuttunut oleellisesti, mutta ihmisten toiminta työmarkkinaneuvottelujen aikana ei ole muuttunut.

Paljon puhutaan jatkuvan neuvottelun periaatteesta, mutta totuus on jotain muuta. Tämän päivän kaupalliseen markkinavetoiseen järjestelmään ei voi kuulua pitkä vuosia kestävä hiljaiselo neuvotteluiden välillä ja siihen perään viimeiseen asti venytetty neuvottelutaktiikka laajoine lakkoineen, jossa valtakunnansovittelijan instituution olemassaolokin ollaan valmiita kyseenalaistamaan. Lakkojen aikana vaaditaan eri tahojen toimesta muutoksia suomalaiseen työrauhamekanismiin ja neuvottelujärjestelmään, mutta työrauhan palattua puheet näiden muuttamiseksi näyttävät hiljenevän. Toivottavasti tällä kertaa näin ei tapahdu.