|
World Bread Day 2006
Maailman leipäpäivää vietetään 16. lokakuuta
Leivällä on suuri symbolinen voima kaikkialla maailmassa. Se merkitsee niin solidaarisuutta kuin myös jakamista. Leipä on yleismaailmallinen tuote, sitä on löydetty jokaisesta kulttuurista, sitä tehdään eri viljalajeista ja se nostatetaan eri tavoin samoin kuin leivotaan eri tavoin. Vielä 2000 -luvullakin leipä kuuluu jokaiseen ateriaan. Sen vuoksi se ansaitsee oman nimikkopäivänsä, jota vietetään kansainvälisesti 16. lokakuuta.
Idean taustalla on kansainvälinen leipureiden ja kondiittoreiden liitto UIB, Union of Bakers and Bakers-Confectioners. Maailman leipäpäivä, World Bread Day, lanseerattiin jo neljä vuotta sitten. Koska leipä on yksi maailman tärkeimmistä elintarvikkeista, sijoitettiin leipäpäivä samalla päivälle kuin YK:n elintarvikejärjestön FAO:n organisoima maailman ruokapäivä, World Food Day.
UIB:n puheenjohtaja Emilio Madrid korostaa leivän merkitystä ruokavaliossa kaikkialla maailmassa.
- Ihmiskunnan historiasta ei voi puhua puhumatta myös leivästä. Jopa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n tunnukseksi on valittu vehnäntähkät. Myös FAO:n motto, ’helping to build a world without hunger’ saa näin taustakseen nimenomaan vehnän ja sitä kautta leivän.
UIB:ssa toivotaan, että leipä näkyisi sen nimikkopäivänä aivan erityisellä tavalla. Esimerkiksi Sveitsissä on paikallinen leipuriliitto (Swiss Association of Master Bakers-Confectioners) järjestänyt lapsille leipomoaiheisen väritys- ja piirustuskilpailun jäsenleipomoidensa kautta. Jokainen leipomo palkitsee parhaat työt kolmessa eri ikäsarjassa.
Emilio Madrid kehottaa viettämään leipäpäivää muulloinkin kuin vain 16. lokakuuta.
- Toivottavasti jokaisessa jäsenmaassamme kuluttajat nauttivat leipomoiden tarjoamia gastronomisia ja ravitsemuksellisia kruununjalokiviä vuoden jokaisena päivänä.”
Lue lisää World Bread Day 2006:sta osoitteesta www.world-bread-day.com. Sieltä löytyvät myös tämänvuotisen World Bread Day 2006 –julisteen eri formaatit.

« Takaisin |