Suomen Leipuriliitto ry
Etusivulle »

 

Yrittäjäpalkinto Oy E. Boström Ab:lle

 

Pedersöreläinen Oy E. Boström Ab sai Pietarsaaren seudun nuorkauppakamarin myöntämän vuoden 2011 yrittäjäpalkinnon. Palkinto on jaettu vuodesta 1975 lähtien ja se luovutettiin yritykselle joulun alla. Oy E. Boström Ab on vuonna 1939 perustettu perheyritys, jota luotsaa toimitusjohtaja Annika Boström. Yrityksen tuotavalikoimaan kuuluvat erimakuiset kääretortut, muffinssit, leivokset, kakkupohjat sekä laaja valikoima pikkuleipiä.

Palkinnon perusteluissa todetaan mm. että koko olemassaolonsa ajan yritys on kasvanut tasaisesti, mutta hallitusti. Niin ikään E. Boström Oy:ssä on modernin tuotantotekniikan, jatkuvan tuotekehityksen sekä huolellisen ja innovatiivisen suunnittelun avulla onnistuttu luomaan korkealaatuisia, suosittuja tuotteita, ja tuotemerkki on tullut kuluttajille tutuksi niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Myös yrittäjien ja työntekijöiden välistä henkeä kuvataan palkinnon perusteluissa esimerkillisen hyväksi.


 


« Takaisin
     
Etusivu | Edellinen sivu | Yhteystiedot