Suomen Leipuriliitto ry
Etusivulle »

Sinustako Vuoden Leipuri tai Vuoden Kondiittori?

Leipomoalan SM-karsinnat keväällä, ilmoittaudu mukaan!

Ruokaleivän, kahvileivän ja konditorian Suomen mestaruudet ratkotaan Elintarviketeollisuus-messuilla Tampereella 26-28. lokakuuta 2011.

Alkukilpailut pidetään konditorian osalta Jyväskylässä 12.3.2011 ja ruokaleivän osalta Helsingissä 19.3.2011. Kahvileivän karsinnat ovat Kangasalla 9.4.2011. Linkki ilmoittautumislomakkeeseen
Ruokaleipä- ja kahvileipäsarjojen Suomen mestarit saavat tuttuun tapaan Vuoden Leipuri -tittelin, konditoriasarjan Suomen mestarista tulee puolestaan Vuoden Kondiittori.
Suomen mestaruus ei tuo kunniaa ainoastaan sen saavuttaneelle henkilölle, vaan myös hänen työnantajalleen. Työnantajayritys saa oikeuden käyttää Suomen mestarin nimeä voittajatuotteen markkinoinnissa. Yritys saa palkinnokseen myös juhlavan plaketin seinälle kiinnitettäväksi.
Uudet Suomen mestarit pääsevät automaattisesti mukaan myös Suomen mestareiden perustamaan SM-kiltaan ammattikunnan valioiden joukkoon.

ALKUKILPAILUT

Jokaisen sarjan alkukilpailun kuusi parasta selviytyy loppukilpailuun.
Kilpailija voi ilmoittautua kaikkiin sarjoihin. Mikäli hän pääsee jonkin sarjan loppukilpailuun, hän ei enää voi osallistua jäljellä olevien sarjojen alkukilpailuihin.
Kilpailijoiden tulee antaa tuomareille tuotteen resepti raaka-aineineen ja valmistusohjeineen. Reseptin tarkkuus tulee olla sellainen, että toinen leipuri tai kondiittori pystyy valmistamaan tuotteen reseptin mukaan.
Raaka-aineet esitetään resepteissä tuotenimillä (myös kauppanimi on mainittava), esimerkiksi Valio laktoositon maitojuoma. Raaka-aineet saa tuoda kilpailupaikalle punnittuina omissa pakkauksissaan.
Kilpailutöiden tulee olla kokonaisuudessaan syötäviä. Kaikki valmistetut kappaleet on jätettävä arvosteltaviksi.
Kahvileipäsarjassa voidaan valmistaa joko makea tai suolainen hiivalla nostatettu tuote. Tuotteita on valmistettava maksimissaan 1 litran taikinasta 40 henkilölle. Ylijäämätaikina laitetaan järjestäjien osoittamaan paikkaan. Kilpailuaika on kolme tuntia.
Konditoriasarjassa on valmistettava tuotteita 30 hengelle, täytekakkuja on kuitenkin oltava vähintään kaksi samanlaista. Täyttämättömät pohjat saa tuoda mukanaan valmiina. Kaikki muu, myös koristeet, on tehtävä kilpailupaikalla. Kilpailuaika on kolme tuntia.
Ruokaleipäsarjassa tulee valmistaa kahdenlaisia ruokaleipätuotteita kahdesta erilaisesta taikinasta. Kilpailijan tulee valmistaa taikinaa 3-5 kiloa per tuote. Valmiiden tuotteiden minimimäärä on 6 kpl per taikina. Koko taikinamäärä tulee leipoa valmiiksi tuotteeksi. Kilpailija saa tuoda mukanaan raskin tai muut aikaa vaativat esitaikinat. Kilpailuaika on neljä tuntia.
Kilpailijoilla tulee olla kilpailussa asialliset ammattiasut. Karsintakilpailussa jokainen kilpailija saa esiliinan. Alkukilpailuun kannattaa tuoda mukanaan tarvitsemansa välineet, pienkoneet tai -laitteet.

LOPPUKILPAILUT

Finaalit järjestetään 26.-28. lokakuuta 2011 Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa. Tarkempi aikataulu kellonaikoineen ilmoitetaan myöhemmin.
Loppukilpailun jokaisessa sarjassa on tehtävä oman harjoitellun tuotteen lisäksi myös pakollinen tuote. Kilpailijoiden on laadittava pakolliselle tuotteelle resepti ja valmistusohje. Tähän tuotteeseen tarvittavat raaka-aineet varaa kilpailupaikalle kilpailun järjestäjä. Kilpailijat saavat myös luettelon käytettävissä olevista raaka-aineista, joita kaikkia ei ole kuitenkaan pakko käyttää.
Loppukilpailussa kilpailuaika on kaikissa sarjoissa neljä tuntia.

Arvostelu ja tuomaristo

Kilpailun tuomareina toimivat yhteistyökumppaneiden palveluksessa olevat leipomoalan käytännön tehtävät hallitsevat ammattilaiset eli ammattituomarit. Kilpailussa on ammattituomareiden lisäksi tuomareina myös yhteistyökumppaneiden edustajia, jotka arvostelevat vain tuotteiden näyttävyyttä/ulkonäköä ja makua. Nämä ns. ulkonäkö- ja makutuomarit näkevät vain numeroidut valmiit tuotteet, eivätkä ole seuraamassa tuotteiden valmistusta. Samasta yrityksestä on kuitenkin kussakin kilpailussa vain yksi tuomari.
Ohessa kilpailun arvosteluasteikko, jota käytetään sekä alku- että loppukilpailussa.
Sama asteikko on käytössä sekä harjoitellussa että pakollisessa työssä. Enimmillään kilpailija voi siis saada työstään ammattituomarilta 80 pistettä ja ulkonäkö- ja makutuomarilta 60 pistettä.


                                                                                                                                    ammattituomari     ulkonäkö/makutuomari               

- näyttävyys/ulkonäkö                     0-40 p.                    0-40 p.                      

- maku                                           0-20 p.                    0-20 p.
- työskentelytaito
ja siisteys                                       0-15 p.                        -
- resepti ja
valmistusohje                                  0-5 p.                         -
Maksimipisteet                                  80 p.                         60 p.

Aikataulu ja ilmoittautuminen

ALKUKILPAILUT

Konditoriasarja lauantaina 12.3.2011

Jyväskylän ammattiopisto
Viitaniementie 1 C
40100 Jyväskylä
Kilpailuaika: 10.00-13.00

Ruokaleipäsarja lauantaina 19.3.2011
Paikka: Helsingin palvelualojen oppilaitos, Roihuvuoren opetusyksikkö
Prinsessantie 2
00820 Helsinki
Kilpailuaika: klo 10.00-14.00

Kahvileipäsarja lauantaina 9.4.2011

Paikka: Pirkanmaan ammattiopisto, Kangasalan toimipiste
Sahalahdentie 22
36270 Kangasala
Kilpailuaika: klo 10.00-13.00


LOPPUKILPAILU
Elintarviketeollisuus 2011 -messut 26.-28.10.2011
Paikka: Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
Ilmailunkatu 20
33900 Tampere
Tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin

ILMOITTAUTUMINEN

Alkukilpailuihin ilmoittaudutaan Suomen Leipuriliittoon
- sähköpostilla osoitteeseen eva.heikkinen@leipuriliitto.fi tai
- puhelimitse numeroon (09) 148 87300 tai
- Leipuriliiton kotisivuilla olevalla lomakkeella postitse tai faxilla: osoite Suomen Leipuriliitto, PL 115, 00241 Helsinki ja fax (09) 14887301

Ilmoita ilmoittautumisen yhteydessä seuraavat tiedot:
- työnantajayritys (Leipuriliiton jäsen)
- kilpailijan nimi
- osoite
- postinumero ja postitoimipaikka
- puhelin
- sähköposti
- mihin sarjaan/sarjoihin kilpailija osallistuu

Ilmoittaudu karsintoihin viimeistään 28.2.2011.

 

Yhteistyökumppanit

Condite Oy

Cortex Oy
Finnbakels Oy
Kauppamyllyjen Yhdistys ry:
Fazer Mylly, Helsingin Mylly Oy, Ravintoraisio Oy, Myllyn Paras Oy
Leipurin Oy
Mauste-Sallinen Oy
Ravintoraisio Oy
Suomen Sokeri Oy
Suomen Hiiva Oy
Oy Roberts Ab
Valio Oy

 

 

 

 

 

 


« Takaisin
     
Etusivu | Edellinen sivu | Yhteystiedot