Suomen Leipuriliitto ry
Etusivulle »

 

Vuoden 2007 Leipäkaupan valinta käynnistyi uudistuneena

Suomen Leipuriliitto ry paikallisyhdistyksineen on käynnistänyt jo yhdennentoista kerran Vuoden Leipäkaupan valinnan. Tunnustus myönnetään tulevan tammikuun aikana päivit-täistavarakaupalle, joka on esimerkillisesti paneutunut ja panostanut leipomotuotteiden kauppaan ja huomioinut monipuolisesti kuluttajien toiveet ja tarpeet. Samalla palkitaan myös leipäosaston henkilökuntaa. Vuoden Leipäkauppa -titteli on myös tunnustus suomalai-sen leipäkulttuurin ja leivän arvostuksen hyväksi tehdystä työstä.

Kilpailun sääntöjä on muutettu siten, että joka toinen vuosi kilpailussa ovat mukana kaiken-kokoiset päivittäistavarakaupat ja joka toinen vuosi kilpailu on suunnattu pienemmille päi-vittäistavarakaupoille. Valinnassa Vuoden 2007 Leipäkaupaksi eivät ole mukana hypermar-ketit eivätkä tavaratalot. Vuonna 2008 ovat mukana jälleen kaiken kokoiset päivittäistavara-kaupat.

Valinta etenee seuraavalla tavalla: Suomen Leipuriliiton paikallisyhdistykset nimeävät omalta alueeltaan parhaaksi katsomansa päivittäistavarakaupan leipäosaston edustamaan omaa talousaluettaan. Osoitukseksi valinnasta paikallisyhdistys luovuttaa kaupalle ehdok-kuudesta kertovan banderollin ”EHDOLLA VUODEN 2007 LEIPÄKAUPAKSI”. Esiraati kiertää ehdolla olevat leipäosastot ja valitsee kolme loppukilpailijaa. Lopullinen valitsijaraa-ti nimeää parhaan, joka palkitaan tammi-helmikuussa ”VUODEN 2007 LEIPÄKAUPPA”-tittelillä.

Leipäkaupan valinnassa kiinnitetään huomiota tuotteiden tuoreuteen, valikoiman monipuoli-suuteen, valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten leipomotuotteiden saatavuuteen sekä erikoisruokavalioiden huomioimiseen. Arvostelun kriteereinä ovat myös mm. leipäosaston yleisvaikutelma, siisteys ja järjestys, henkilöstön asiantuntemus ja palvelualttius. Tuotteiden esillepanon näyttävyys ja leipäosaston omaleimaisuus huomioidaan vuoden leipäkaupan va-lintaan vaikuttavina asioina.

Kuluttajat arvostavat leivässä eniten tuoreutta ja makua, joten niistä huolehtiminen on kau-pan ja leipurin yhteinen asia. Vuoden leipäkauppa -kilpailu on tapa edistää yhteistä asiaa suomalaisen leipäkulttuurin kehittämisessä.

 

 

 

 

 


« Takaisin
     
Etusivu | Edellinen sivu | Yhteystiedot