Sanni Kumpulainen voitti Taitajan-kondiittorilajin
10.4.2014
Kondiittorilajin ja myös neljänkymmenenkolmen muun ammattialan nuoret osaajat mittelivät taitojaan 8.-10.4.2014 Lahden Urheilu- ja messukeskuksessa ja sen vieressä sijaitsevissa Koulutuskeskus Salpauksen tiloissa. Kolmipäiväiset ammattitaidon SM-kisat keräsivät peräti 41 000 kävijää. Parhaan kilpailusuorituksen teki Savon ammatti- ja aikuisopistossa opiskeleva Sanni Kumpulainen, jonka yhteispistemäärä oli 522. Toiseksi tuli Enni Lukkarinen Pohjois-Karjalan ammattiopistosta 517 pisteellä. Pronssia otti Mikaela Kärki Tampereen seudun ammattiopistosta pistemäärällä 515. Kilpailussa piti valmistaa petit fours-leivoksia, hyytelökakku, marsipaanihahmoja sekä kolmikerroksinen hääkakku, jonka kruununa oli sokerikoriste. Kilpailun päätuomarina toimi Hanna Oinonen Tampereen seudun ammattiopistosta. Muut tuomarit olivat Eila Kiilamaa Jyväskylän Aikuisopistosta, Katja Kirkkopelto Pulla-Pojat Oy:stä, Joachim Wunsch Finnbakels Oy:stä ja Kauko Linkosuonio Konditoria-leipomo Linkosuonio Oy:stä. |