Orkla osti Conditen

12.12.2014

Orkla Food Ingredients on kokonaan omistamansa tytäryhtiön KåKå AB:n kautta sopinut ostavansa 67 % suomalaisesta Condite Oy:stä. Condite on Suomen toiseksi suurin leipomoraaka-aineiden myynti- ja jakeluyritys.

Orkla Food Ingredients on Pohjoismaiden johtava leipomotarvikealan toimija, ja sillä on myös kasvava markkina-asema valituilla Euroopan markkinoilla. Ostamalla Conditen se vahvistaa merkittävästi toimintaansa Suomessa sekä asemaansa Ruotsissa ja Baltiassa.

“Tämä yritysosto tukee Orklan tavoitetta kasvaa Pohjoismaissa ja Baltiassa. Conditella on hyvät, pitkäaikaiset asiakassuhteet ja toimitusketjun syvällinen tuntemus, jotka ovat Orklalle hyvin arvokkaita. Yritysosto on myös strategisesti tärkeä Orklan toiminnan vahvistamiseksi Suomessa”, sanoo Orklan pääjohtaja Peter A. Ruzicka.

Conditen liikevaihto oli 31 miljoonaa euroa vuonna 2013, ja sillä on 42 työntekijää. Yhtiö on perustettu vuonna 1969. Sillä on pääkonttori ja varastot Naantalissa ja maustetehdas Keravalla.

Conditen omistavat Välimäen ja Borgin perheet. Kaksi nykyistä osakkeenomistajaa jatkaa yrityksen palveluksessa ja he myös jäävät yrityksen omistajiksi yhteensä 33%:n osuudella. Hallituksen nykyinen puheenjohtaja Carl-Bertil Borg siirtyy toimitusjohtajaksi 1.1.2015 alkaen ja Anders Borg jatkaa myyntipäällikkönä. Yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja Jarmo Välimäki jää eläkkeelle kaupan toteutumisen jälkeen.    

Osapuolet ovat sopineet, etteivät kerro kauppahintaa. Sopimus vaatii Suomen kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Sopimuksen odotetaan toteutuvan tammikuussa 2015.