Rinkeli Grand Prix 2015 -kilpailu lauantaina 7.2. Pietarsaaressa

2.2.2015

Suomen Leipuriliiton järjestämä Rinkeli Grand Prix 2015 -kilpailu pidetään
lauantaina 7.2.2015 Pietarsaaressa Optimassa,  osoitteessa Puutarhakatu 30.

Rinkeli Grand Prix on ammattioppilaitosten nuorisoasteen leipuri-kondiittoriluokkien SM-kilpailu, jonka Suomen Leipuriliitto järjestää nyt kahdennenkymmenennen kuudennen (26.) kerran. Kilpailuun voivat osallistua kaikki alle 23-vuotiaat leipuri-kondiittoriluokkien oppilaat.

Kilpailu alkaa lauantaina 7.2.2015 kello 9.00 ja päättyy kello 14.00. Tulosten julkistaminen ja palkintojen jako aloitetaan noin kello 15.30.

Kilpailu käydään kolmihenkisin joukkuein, joita tällä kerralla on ilmoittautunut mukaan kaikkiaan viidestätoista koulusta ympäri maata.

Jokaiseen joukkueeseen kuuluu kaksi oppilasta ja heidän opettajansa. Varsinaiset kilpailijat ovat kaksi oppilasta. Heillä on tukenaan opettaja, joka ei kuitenkaan saa kilpailun aikana mitenkään puuttua kilpailijoiden työhön.

Kilpailussa mitataan sekä leipurin että kondiittorin taitoja. Jokainen joukkue joutuu valmistamaan pakollisen ja vapaavalintaisen kahvileipätuotteen sekä pakollisen ja vapaavalintaisen konditoriatuotteen. Kilpailun vaativuutta kuvaa, että pakollisten tuotteiden reseptit paljastetaan joukkueille vasta kilpailua edeltävänä iltana. Joukkueilla on siis aikaa valmistautua pakollisiin töihin yksi yö eli noin 12 tuntia.

Suomen Leipuriliitto järjestää Rinkeli Grand Prix -kilpailun yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Yhteistyökumppanit ovat Valio Oy, Helsingin Mylly Oy, Leipurin Oyj, Mauste-Sallinen Oy ja Oy Roberts Ab. Näiden yhteistyökumppaneiden edustajat, leipomoalan käytännön ammattilaiset, toimivat myös kilpailun tuomareina.