Rinkeli Grand Prix 2016 -kilpailun voitto meni Lahteen
13.2.2016
Lahtelaisen Koulutuskeskus Salpauksen joukkue leipoi voittotuloksen lauantaina 13.2.2016 järjestetyssä Rinkeli Grand Prix –kilpailussa. Joukkueessa kilpailivat Laura Arola ja Olga Pietala opettaja Matti Storlöparen valmentamina. Hopeaa otti Vantaan Ammattiopisto Varian joukkue Mirka Wikman ja Johanna Järvinen opettajanaan Sigrid Müller. Kolmanneksi tuli Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Hepolamminkadun toimipisteen joukkue Riian Blom ja Mari Törmänen opettajanaan Hanna Oinonen. Kilpailu järjestettiin Koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa ja siihen oli ilmoittautunut kaikkiaan neljätoista joukkuetta ammattioppilaitoksista eri puolilta maata. Rinkeli Grand Prix on ammattioppilaitosten nuorisoasteen leipuri-kondiittoriluokkien SM-kilpailu, johon voivat osallistua alle 23-vuotiaat opiskelijat. Mukana ollaan kolmihenkisin joukkuein, kahden opiskelijan ja opettajan voimin. Opettaja ei kuitenkaan saa osallistua käytännön työskentelyyn kilpailun aikana. Kilpailun järjestää Suomen Leipuriliitto ry yhdessä yhteistyökumppaneidensa Helsingin Mylly Oy:n, Leipurin Oy:n, Mauste-Sallinen Oy:n, Finnbakels Oy:n ja Valio Oy:n kanssa. Kilpailu oli järjestyksessään kahdeskymmenes seitsemäs (27.), eli sitä on järjestetty yli neljännesvuosisadan ajan. Rinkeli-kilpailussa mitataan sekä leipurin että kondiittorin taitoja. Kukin joukkue valmistaa viiden tunnin aikana neljä tuotetta: kaksi kahvileipätuotetta ja kaksi konditoriatuotetta, joista kummastakin toinen on pakollinen ja toinen vapaavalintainen. Kilpailun vaativuutta lisää se, että pakolliset tuotteet paljastetaan kilpailijoille vasta kilpailua edeltävänä iltana. Vapaavalintaisia tuotteita joukkueet voivat harjoitella etukäteen. Pakolliset tuotteet suunnittelee kilpailun tuomaristo. Kilpailun tuomareina toimivat yhteistyökumppaneiden edustajat. Päätuomarina toimi Tapio Viikinniemi (Valio Oy) ja muut tuomariston jäsenet olivat Tommi Lönnqvist (Helsingin Mylly Oy), Joachim Wunsch (Finnbakels Oy), Hannu Ahonen (Leipurin Oy) ja Curt Lindqvist (Mauste-Sallinen Oy). Suomen Leipuriliiton edustajana tuomaristossa toimi Kimmo Huttunen Fazer Leipomot Oy:stä. Tuomarit arvostelevat sekä pakollisissa että vapaavalintaisissa tuotteissa maun ja ulkonäön sekä lisäksi joukkueiden ammattitaidon. Arvostelussa painotetaan pakollisten tuotteiden osaamista. Pakollisena kahvileipänä tehtiin juhlava pullakranssi ja pakollinen konditoriatuote oli puolestaan valkosuklaa-samppanjahyydykekakku. Vapaavalintaisissa tuotteissa kilpailijat valmistavat yhtä laatua konditoriatuotteita ja yhtä laatua makeita, hiivalla nostatettuja kahvileipätuotteita, kumpaakin kahdellekymmenelle hengelle. Voittajajoukkue Salpaus valmisti omana kahvileipänään Persikkawienerin ja konditoriatuotteenaan Lime-mustikka-leivoksen.
|