EuroSafety-, Työhyvinvointi-, Elintarviketeollisuus- ja Logistiikka-ammattimessut järjestetään seuraavan kerran toukokuussa 2021. EuroSafety- ja Työhyvinvointi-messut järjestetään kolmipäiväisinä 18.–20.5.2021 ja Elintarviketeollisuus- ja Logistiikka-messut kaksipäiväisinä 19.–20.5.2021 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Neljän ammattimessun kokonaisuus oli alun perin tarkoitus järjestää syyskuun 2020 toisella viikolla. EuroSafety-messujen toimeksiantaja Suomen Työturvallisuuden Liitto ry (STYL) ja kaikkien neljän tapahtuman näyttelytoimikunnat eli alan asiantuntijaryhmät kuitenkin totesivat, että syyskuun messuajankohta on vielä liian varhainen näin suurelle ja kansainväliselle messukokonaisuudelle. Tampereen Messut Oy huomioi asiantuntijoiden suositukset tehdessään päätökset messutapahtumien siirtämisestä. Ajankohdan muutoksesta huolimatta tapahtumakokonaisuuden valmistelut jatkuvat entiseen malliin ja jo aiemmin julkistetut teemat sekä ohjelmasisällöt ja kumppanuudet pyritään toteuttamaan suunnitelmien mukaisesti toukokuussa. |