Porokylän leipomon investointihanke etenee

29.6.2022

Porokylän leipomo kertoo tiedotteessaan, että uusien tuotantotilojen rakentaminen etenee suunnitelmien mukaan. Lieksan Teollisuuskylän Kerantiellä sijaitsevassa hallissa on kevään aikana tehty laajoja purkutöitä. Seuraavaksi vuorossa ovat niin mittavat sähkötyöt kuin tuotantolinjojen asennuskin. Tuotanto käynnistyy kiertotaloutta hyödyntävässä modernissa leipomossa keväällä 2023.

Seitsemän miljoonan euron investointi on leipomoalalla valtakunnallisesti huomattava. Tuotanto suunnitellaan mahdollisimman tehokkaaksi, digitalisaatiota ja modernia toiminnanohjausta hyödyntäväksi kokonaisuudeksi.

Leipomon käyttöön tulee 6000 neliömetrin tilat, joihin rakentuu kaksi automatisoitua tuotantolinjaa, lähettämö lastausalueineen sekä työntekijöiden sosiaalitilat.

Laitehankinnoissa panostetaan energiatehokkuuteen huomattavasti. Lisäksi osa laitteista hankitaan kiertotalouden mukaisesti käytettyinä.

Energiamuotoina käytetään aluksi 100 prosenttista tuulisähköä ja LNG-kaasua. Tarkoituksena on siirtyä biokaasuun, kun Pielisen Bio Oy:n biokaasulaitos valmistuu Lieksan Teollisuuskylään vuoden 2024 aikana.

Tuotanto tulee keskittymään ruislimppuun ja ruispalaleipään, joka lanseerataan markkinoille leipomon avautuessa. Ruislimpun tuotantokapasiteetti tuplaantuu 200 000 limppuun viikossa ja ruispalojakin pystytään paistamaan peräti 10 000 kappaletta tunnissa.

Porokylän Leipomon toimitusjohtaja Erik Kärjen mukaan mausta ei tingitä, vaikka tuotanto kasvaa automaation myötä. Leivonnassa noudetaan samoja tiukkoja ja tarkkoja periaatteita kuin aiemmin.

Uuden leipomon työllistämisvaikutukset ovat noin 25 henkilötyövuotta. Tuotantopäällikkö ja työnjohtaja ovat jo aloittaneet, mutta varsinainen rekrytointi käynnistyy syksyn aikana. Työpaikkoja tulee avautumaan eri alojen ammattilaisille monipuolisiin työtehtäviin.

Leipomon muut yksiköt sijaitsevat Nurmeksessa ja Lieksassa, ja ne jatkavat toimintaansa normaalisti.