MM Nuori Kondiittori 2010

Tapahtumat

Kilpailun englanninkielinen nimi on Junior World Championship under 25 . Kyseessä on siis nuorten, alle 25-vuotiaiden kondiittoreiden MM-kilpailu.  Sen järjestää kansainvälinen konditoria-alan järjestö UIPCG  (International Union of Confectioners, Pastrycooks and Ice-Cream Makers) joka toinen vuosi. Viimeksi eli vuonna 2010 kilpailupaikkana toimi Unkarin pääkaupunki Budapest ja sen ajankohta oli 22.-24.2.2010.

Nuori kondiittori MM-kilpailu on yksilökilpailu, jossa kilpailutöiden tekemiseen on aikaa kuusitoista tuntia. Aika jakaantuu kahdelle päivälle. Jokainen kilpailija valmistaa kuusi kilpailutyötä: taitotyön (70), kakun (55), jäätelöstä tehdyt jälkiruoka-annokset (40), konvehdit (55), jonkin kansallisen erikoisuuden oman valinnan mukaan (30) sekä vapaavalintaisia hahmoja (esim. eläinhahmoja) (30). Suluissa näkyy jokaisen kilpailutyön maksimipistemäärä. Työt pitää valmistaa kokonaan syötävistä materiaaleista ja kaikki koristeet on valmistettava paikan päällä.

Jokaisen kilpailijan osalta arvioidaan myös sääntöjen noudattamista sekä työskentelyn siisteyttä. Niistä voi kilpailija saada maksimissaan 40 pistettä.

Suomen edustajana Budapestissa pidettävään nuorten kondiittoriden MM-kilpailuun osallistui Linda Nummelin. Hänen valmentajanaan ja kilpailun tuomarina toimi Veli-Matti Ahvenharju.

Linda Nummelin sijoittui Budapestin kilpailuissa hienosti kahdeksanneksi. Voitto meni Saksaan ja toinen ja kolmas sija Japanin.