Kotimaista ruista riittää ruisleipään

11.9.2025


Pro Ruis ry tiedottaa, että syksyn satoennusteen perusteella kotimainen ruis riittää jälleen ruisleivän leivontaan myös ensi talveksi. Tämä on tärkeää, koska suomalaiset haluavat syödä kotimaisesta viljasta leivottua leipää. Ruisleipä on myös merkittävin täysjyväviljan lähteemme, joten terveellisen raaka-aineen turvaaminen on kansanterveydellisestikin tärkeää. 

Luonnonvarakeskuksen (Luke) elokuun satoennusteen mukaan ruista korjattiin 21 000 hehtaarin alalta noin 93 400 tonnia. Hehtaarisadon arvioidaan olleen selvästi 10 vuoden keskiarvoa suurempi. Vilja-alan Yhteistyöryhmä (VYR) arvioi vuotuiseksi rukiin elintarvikekäytöksi 75 000 tonnia, joten määrällisesti sato kattaa hyvin vuotuisen tarpeen. Satokauteen tultiin viime vuosia alemmilla varastotasoilla, joten pieni varaston kasvu on hyvä asia. Sakoluvut olivat hyvin korkeita, pääosa sadosta on yli 200 sakoluvultaan ja osa sadosta jopa yli 350-sakoista, kertoo Pro Ruis ry:n puheenjohtaja Tero Hirvi.

Tämä vuosi oli rukiin sadonmuodostukselle varsin suotuisa, toteaa Pro Ruis yhdistyksen viljelyasiantuntija Lasse Matikainen, joka itsekin viljelee ruista. Leudon talven jälkeen jo maalis-huhtikuun taitteessa rukiin oraat virittäytyivät uuteen kasvuun. Alkukesällä sopivat sateet ja viileä sää antoivat kasvuvauhtia reheville kasvustoille. Matikaisen mukaan heilimöinnin aikaan sateiset säät lisäsivät riskiä torajyvän muodostumiselle, mutta onneksi ongelma jäi pelättyä vähäisemmäksi. Keskikesällä pitkään jatkunut kuuma sää häiritsi jyvien koon kasvua, ja siksi ei aivan odotettuihin huippusatoihin päästy, harmittelee Matikainen. Elokuussa sadonkorjuun hetkellä kasvustot olivat paikoin lakoutuneet, joka hidasti puintia, mutta sadon laatu säilyi kuitenkin hyvänä.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) Finravinto 2017 -tutkimuksen mukaan ruis on suomalaisten tärkein täysjyväviljan lähde. Sen osuus täysjyvän kokonaissaannista on miehillä 60 % ja naisilla 53 %. Täysjyväviljan riittävä saanti edistää terveyttä monin tavoin, projektikoordinaattori Terhi Virtanen Pro Ruis yhdistyksestä toteaa.

- Suosituksen mukaan täysjyvää tulisi syödä vähintään 90 g päivässä. Ruisleipäpala sisältää täysjyvää noin 15-25 g, joten valitsemalla ruisleipää saadaan täysjyväpotti helpolla kerättyä, vinkkaa Virtanen.

Täysjyvän on todettu muun muassa pienentävän riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin ja joihinkin suolistosyöpiin. Täysjyvävilja sisältää runsaasti kuitua, vitamiineja, kivennäisaineita ja muita bioaktiivisia yhdisteitä, jotka ovat sen terveysvaikutusten taustalla