Leipätiedotus vei tasavallan presidentille Leipäviikon tervehdyksen
13.9.2013
Leipäviikko (viikko 37) huipentui tasavallan presidentti Sauli Niinistön tapaamiseen Mäntyniemessä perjantaina 13. syyskuuta. Leipäviikon teemana oli tänä vuonna ”Leivän tie – hyvää ja terveellistä läheltä”. Tapaamisessa presidentti sai kuulla, että leivän reitti pellolta pöytään ei ole varsinkaan kaupunkilaislapsille selvä. Leipäviikon teema on esillä myös Leipätiedotuksen koululaishankkeissa. Tämän vuoden Viljan tie -hankkeessa lapsille kerrotaan leivän matkasta pellolta pöytään ja korostetaan kuidun tärkeyttä ruokavaliossa. Presidentin kanssa keskusteltiin suomalaisen leipomoteollisuuden näkymistä. Suomalainen leipä pitää pintansa ja sillä on vakaa asema ruokapöydässä, Leipätiedotuksen edustajat kertoivat. Keskustelussa nousi esiin, että suomalainen kuivaleipä voisi menestyä myös vientituotteena. Presidentti vastaanotti kotimaisia tuotteita sisältävän leipäkorin. Tänä vuonna korissa oli leipomotuotteita presidentin puolison, rouva Jenni Haukion, kotiseudulta Satakunnasta.
|