Turkulaisen Leipomo Salonen Oy:n laajennus on valmis
13.12.2013
Leipomo Salosen noin 4 miljoonaa euroa maksanut toimitilojen laajennus on valmistunut Turussa. Investointi on yksi Salosen historian suurimpia. Laajennuksen ansiosta kahvila, toimisto ja leipomo saivat lisätilaa noin tuhat neliötä ja leipomon yhteyteen valmistui uusi automaattinen laatikoiden pesu- ja varastointijärjestelmä. Leipomon pakastetilojen laajennuksella Salonen haluaa tuoda lisää kotimaisia vaihtoehtoja kauppojen paistotiskeille. Pakastetuotevalikoimallaan Salonen haluaa osaltaan vastata muuttuneeseen leipomomarkkinaan. – Kauppojen omat paistopisteet ovat kasvattaneet myyntiään viime vuosina. Haluamme tarjota kotimaisen vaihtoehdon esipaistetuille pakastetuotteille ja laajentaa tarjontaamme kauppojen paistopisteisiin, Leipomo Salosen toimitusjohtaja Juha Salonen kertoo. Laajennuksen myötä hankitun uuden kahvileipälinjaston avulla kehitetään kahvileipätuotteiden valikoimaa. Myös esipaistettujen pakastetuotteiden alueella leipomo tulee panostamaan erityisesti kahvileipätuotteiden valmistukseen. Juha Salosen mukaan leipomo pystyy valmistamaan entistä monipuolisempia ja laadukkaampia tuotteita tehokkaammin. Samalla vastataan leipomoalan kiristyneeseen kilpailutilanteeseen. Lisäksi tuotekehitysmahdollisuudet paranevat, saadaan lisää kapasiteettia ja mahdollisuus kasvuun. Laajennus valmistui aikataulussa, ja sen kotimaisuusaste on noin 90 prosenttia. Leipomon kahvilan tilat tuplaantuivat remontissa. Lisätilan myötä kahvilassa laajennettiin lounasvalikoimaa. Kahvila toimii myös tehtaanmyymälänä leipomon tuotteille. Leipomo Salonen Oy:n Turun Vähäheikkilän toimitilat on alun perin rakennettu 1970-luvulla. Tiloissa on leipomo, kahvila sekä yrityksen toimisto. Laajennuksen myötä tilat laajenivat noin tuhannen neliömetrin verran, jonka jälkeen tilaa on yhteensä 5 500 neliömetriä. Suurin osa laajennuksesta tehtiin nykyisen parkkipaikan päälle tolppien varaan, niin että parkkipaikat jäivät alkuperäiselle paikalleen.
|