Suomen Leipuriliiton lausunto leipomoalan tutkintotoimikunnan muutosesitykseen

1.10.2014

Lausuntona Suomen Leipuriliitto ry toteaa seuraavaa:

Suomen Leipuriliitto ry vastustaa tehtyä muutosesitystä. Suomen Leipuriliitto toteaa, että leipomoalan ammattitutkinnot tulee pitää erillään myös tulevaisuudessa.  

Perustelut

Suomen Leipuriliitto ry toteaa, että kondiittorin, leipurin sekä teollisen leipurin ammatit ja näihin ammatteihin liittyvät työtehtävät poikkeavat toisistaan niin oleellisesti, että niihin liittyviä tutkintoja ei ole mitään järkeä yhdistää.

Leipomoalalla on pieniä, keskisuuria ja suuria yrityksiä, jotka ovat joko käsityövaltaisia tai teollisia yrityksiä. Leipomoalan työtehtävät edellyttävät erikokoisissa yrityksissä erilaista ja monipuolista ammattiosaamista; toisinaan erilaista ja monipuolista käden taitoa ja toisinaan monipuolista koneellisten laitteiden hallintaa.

Työtehtävät ja työssä edellytettävät työtaidot vaihtelevat myös yksittäisen (pienen tai suuren) yrityksen sisällä. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että työnantaja tietää esimerkiksi työntekijää palkatessaan, mikä on yksittäisen ammattityöntekijän todellinen ammattitaito.

Katsomme, että toisistaan erilliset ammattitutkinnot kertovat hyvin työntekijän todellisesta ammattitaidosta. Jos työntekijällä on työpaikkaa hakiessaan esittää omaa erikoisalaansa osoittava ammattitutkinto (ja siten työssä edellytettävä ammattitaito), niin se helpottaa myös työnantajan tekemää rekrytointipäätöstä. 

Leipomoala on elintarviketeollisuuden sisällä myös poikkeuksellisen hieno monipuolinen kokonaisuus. Muu elintarvikeala on varsin keskittynyttä ja yhä teollisempaa. Näkemyksemme on, että leipomoalan monipuolisuus ja monimuotoisuus tulee hyvin esille näillä toisistaan erillisillä ammattitutkinnoilla. Katsomme, että leipomoalan ammattiosaamisen ylläpitämisen kannalta on tärkeää säilyttää tutkinnot toisistaan erillisinä myös tulevaisuudessa. On kuluttajienkin silmissä ihan eri asia, onko valmiin konditoriatuotteen takana kondiittorin ammattitutkinnon suorittanut henkilö vai ainoastaan leipomoalan ammattitutkinnon suorittanut henkilö. 

Suomen Leipuriliitto vaatii, että muutos esitys ei johda opetushallituksessa laajempiin toimenpiteisiin ja että leipomoalan ammattitutkinnot ovat tulevaisuudessakin seuraavat:

- Kondiittorin ammattitutkinto,

- Leipurin ammattitutkinto

- Leipomoteollisuuden ammattitutkinto

- Kondiittorimestarin erikoisammattitutkinto

- Leipurimestarin erikoisammattitutkinto.  

Leipuriliitto katsoo, että opetushallituksen pitää huolehtia siitä, että erilaiset alat ja niihin liittyvät erilaiset hienoudet ja perinteet tulevat myös jatkossa esille näissä erilaisissa tutkinnoissa. Opetushallituksen ei pidä lähteä yhdistelemään tasapäistämisen nimissä erilaisia ammattitutkintoja toisiinsa.

Liitteenä on Suomen Leipuriliitto ry:n sekä hallituksen että valtuuskunnan jäsenten lähettämiä asiaan liittyviä sähköpostiviestejä, joissa he tuovat esille oman näkemyksensä siitä, että tutkinnot tulee pitää erillään myös tulevaisuudessa.

 

Kunnioittavasti

SUOMEN LEIPURILIITTO RY

Mika Väyrynen

toimitusjohtaja