Valion uusi ValSa® maitosuola myös Fazerin leivässä
7.4.2016
Tänään julkistettu ainutlaatuinen Valio ValSa® maitosuolainnovaatio mahdollistaa suolan vähentämisen elintarvikkeista ilman, että mausta täytyy tinkiä. Elintarviketeollisuudelta on pitkään odotettu ratkaisuja suolan vähentämiseksi. Valio ja Fazer ovat yhdessä tarttuneet haasteeseen ja tuovat nyt suomalaisten ruokapöytiin merkittävästi vähemmän suolaa sisältävät mutta silti hyvänmakuiset tuotteet. Kahden merkittävän suomalaisen yrityksen tuotekehitysyhteistyö tällä tavoin toteutettuna on ainutlaatuista. Valio tuo kauppoihin Valio Polar® 15 juuston ja Valio Oivariini® levitteen, joiden valmistuksessa osa ruokasuolasta on korvattu maitosuolalla ja näin tuotteissa on puolet vähemmän suolaa kuin tavanomaisissa rasvaseoksissa ja juustoissa - mausta tinkimättä. Fazer hyödyntää maitosuolaa uuden, vähempisuolaisen Oululainen Reilu Futissämpylän valmistuksessa. Juustossa ja levitteessä on puolet vähemmän suolaa kuin tavanomaisissa rasvaseoksissa ja juustoissa. Futissämpylän suolapitoisuus on 0,7 prosenttia. Uutuudet tulevat kauppoihin toukokuun alussa. Maitosuolan valmistuksessa käytetään juustonvalmistuksen sivutuotteena syntyvää heraa, josta voidaan käytettää näin hyväksi arvokkaat maidon luontaiset mineraalit. Maitosuola koostuu kaliumista, jodista, magnesiumista, kalsiumista sekä natriumista. Viimeksi mainittua on maitosuolassa lähes 80 % vähemmän kuin tavallisessa ruokasuolassa. Tavallinen ruokasuola on koostumukseltaan lähes kokonaan natriumkloridia. Natriumin sijaan maitosuolassa suolaista makua antaa erityisesti maidon luontaisesti sisältämä kalium. Kun tuotteiden valmistuksessa osa tavallisesta ruokasuolasta korvataan maitosuolalla, tuotteisiin saadaan suolaista makua merkittävästi vähemmällä natriumin määrällä. Nyt julkistetut tuoteuutuudet ovat vasta alkua, sillä sekä Valion että Fazerin tavoitteena on vähentää reilusti suolaa suomalaisten lautasilta tulevien vuosien aikana. Selvityksen mukaan suomalaisten päivittäinen suolansaanti vähenisi 11 %, jos suomalaiset valitsisivat normaalisuolaisen leivän, rasvan ja juuston sijaan tuotteet, joissa on vastaava suolataso kuin Valio Valsa® maitosuolalla valmistetuissa tuotteissa. Valtimotautitapahtumat ja niistä johtuvien kuolemantapausten määrä vähenisi 3 700 tapauksella seuraavan kymmenen vuoden aikana. Ja terveydenhuollon kustannuksista säästyisi Suomessa jopa 65 miljoonaa euroa vastaavana aikana.
|