Lidl julisti kilpailun elintarvikeyrityksille: Viedään Suomi-ruoka maailmalle

16.3.2017

Lidl etsii Suomen seuraavaa vientimenestystä elintarvikealalta Viedään Suomi-ruoka maailmalle! -kilpailussa. Pääpalkintona Lidl maksaa voittajayritykselle vientiä edistävän henkilön palkan vuodeksi ja auttaa yritystä avaamaan ovia vientiin. Lidl ei tee tätä yksin, vaan voittajayrityksen valintaan osallistuu raati, jossa ovat mukana muun muassa Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto, Elintarviketeollisuusliitto ja Finpro. Lidlin kansainvälisen verkoston kautta viedään jo tällä hetkellä paljon suomaisia tuotteita maailmalle. Esimerkiksi vuonna 2016 vei 20 suomalaista tavarantoimittajaa lähes 60 eri tuotetta yhteensä 23 Euroopan maahan.

Kilpailu on avoin kaikille elintarvikealan toimijoille.  Ilmoittautuminen kilpailuun on nyt avattu elintarvikealan toimijoille osoitteessa www.lidl.fi/suomi100. Sieltä löytyvät myös kilpailun säännöt. Ilmoittautuminen on mahdollista 31.7.2017 klo 24.00 asti.

Kilpailun raati valitsee ehdotuksista 10 parasta kilpailutuotetta elokuussa 2017 ja finaaliin valituille yrityksille ilmoitetaan syyskuussa 2017. Lokakuussa 2017 esitellään 10 parasta yritystä Finlandia-talossa pidettävässä tapahtumassa ja asiantuntijaraati valitsee kilpailun voittajan.

Sääntöjen mukaan kilpailu on tarkoitettu Suomen kaupparekisteriin kirjatuille suomalaisille yrityksille. Kilpailuun on osallistuttava yhdellä tuotteella (elintarvike). Tuotteen on sovelluttava päivittäistavarakauppaan ja sen tulee olla suunnattu kuluttajille.

Tuotteen on oltava sellainen, että sitä voidaan myydä päivittäistavarakaupassa tavoitellussa vientimaassa. Tuotteen myymisen ei siis välttämättä tarvitse olla sallittua päivittäistavarakaupassa Suomessa. Myös alkoholituotteella voi osallistua.

Tuotteen ei välttämättä tarvitse olla tuotannossa, mutta sen tulee kuitenkin olla suunniteltu niin pitkälle, että yritys pystyy osoittamaan sen soveltuvan sarjatuotantoon tai sillä on jo valmistaja. Tuotetta ei tarvitse pystyä tuottamaan tiettyä määrää vuodessa.

Tuotteen tuotekehitys ja valmistus tulee olla Suomessa, mutta raaka-aineiden ei tarvitse olla kotimaisia. Pelkällä pakkauksella ei voi osallistua kilpailuun, vaan kilpailu on suunnattu elintarvikkeille.

Tuote voi olla jo myynnissä Lidlissä tai muussa kotimaisessa ketjussa. Myös sellaisella tuotteella voi osallistua, jota on jo viety Lidlin verkoston kautta tai muita reittejä ulkomaille.