Tähtiteko etsii vuoden vaikuttavinta elintarviketekoa
28.11.2019
Elintarviketeollisuusliiton Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailu on uudistunut ja palaa takaisin nimellä Tähtiteko. Aiemmista vuosista poiketen Tähtiteko laajentaa kilpailun sektoria palkitsemalla elintarvikealalla vaikuttaneen teon. Teko voi olla ruoka- tai juomatuotteeseen liittyvä uusi tuoteinnovaatio, pakkaus, tutkimus tai julkaisu, markkinointikampanja tai muu elintarvikealaan liittyvä teko. Ehdolle voi asettaa vaikka henkilön, joka on vaikuttanut positiivisesti elintarvikealalla. Tähtiteon tavoitteena on lisätä suomalaisen elintarvikealan tunnettuutta sekä tuoda esiin alan monipuolista osaamista ja edelläkävijyyttä. Tähtiteko-kilpailun asiantuntijaraati muodostuu ruoka-alan vaikuttajista sekä kaupan alan ja Elintarviketeollisuusliiton edustajista. Raadin puheenjohtajana toimii maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. Ilmoittautumisaika kilpailuun alkaa 2.12.2019 ja ehdokkaita voi ilmoittaa mukaan 1.3.2020 asti. Tämän jälkeen asiantuntijaraati tutustuu kilpailuun ilmoitettuihin tekoihin ja valitsee vähintään viisi finalistia. Finalistit esittelevät teot raadille kevään aikana. Kilpailun voittaja julkistetaan Elintarvikepäivän yhteydessä 12.5.2020 Finlandia-talolla. Voittaja palkitaan 10 000 eurolla.
Tähtiteko-kilpailun raati Jari Leppä, maa- ja metsätalousministeri, raadin puheenjohtaja Pia Pohja, toimitusjohtaja, Elintarviketeollisuusliitto ry, raadin varapuheenjohtaja Arttu Laine, puheenjohtaja, Päivittäistavarakauppa ry, kenttäjohtaja, SOK Anni-Mari Syväniemi, toiminnanjohtaja, Ruokatieto Yhdistys ry Ritva Toivonen, dekaani, Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Teresa Välimäki, puheenjohtaja, Ruokatoimittajat ry Jyrki Wallin, toiminnanjohtaja, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry Aino Kivistö, viestinnän asiantuntija, Elintarviketeollisuusliitto ry, raadin sihteeri |